Treffipyyntöjä ja vähän peniksen tökkimisestä

Kuulkaapas tätä!

Näin unta, että rakastuin Hjallis Harkimon karvaiseen poikaan. En tiedä, onko Hjalliksella poikia enkä myöskään, että jos on, niin kuinka karvaisia ne on, mutta näin kävi. Niin paljon rakastuin ja ihan sekunnissa, että eivät karvatkaan haitanneet, vaikka ne peittivät koko vartalon ja vähän oli semmoinen apinamainen meininki siinä. Ja Hjalliksen poika rakastui minuun.

Se oli ihana uni. Enneuni varmasti.

Monet ovat kysyneet, että tuleeko blogin kautta paljon yhteydenottoja. Muutamia treffipyyntöjä on tullut (ja kiitos niistä, treffeille pyytäminen vaatii rohkeutta!), mutta ei vielä sellaista minunlaistani ole tullut tai sellaista, että minulta olisi silmät räjähtäneet päästä, jalat lähteneet alta ja jännäkakka hakannut kalsaria. Ei oikeasti tarvitse räjähtää mitään, mutta olisi kiva, jos vähän edes poksahtaisi päässä ja pikkuisen pitäisi ottaa juoksuaskeleita vessaan.

Olisi toki hirveän kiva nähdä kaikkia lukijoita ja tutustua uusiin ihmisiin, mutta kun ei ehdi. Aika paljon menee päivästä koiranpaskoja keräillen ja töitä tehden. Sitten, kun olisi hetki aikaa istahtaa, niin onkin kiva käydä lenkillä tai nähdä kavereita ja perhettä. Ja ohhoh, että onkin jo ilta ja aika käpertyä pingviiniyöpukuun. Semmoista se elämä on.

Ja sitten, ette ehkä usko, mutta uskokaan nyt kuitenkin. En kirjoita tätä blogia löytääkseni rakkautta.

Kirjoitan sinkkuudesta siitä syystä, että se jotenkin määrittää yksineläjää hirmuisesti. Sillä sinkku on ihminen ilman kumppania. Ilman jotakin toista. Vaikka enhän minä ole mitenkään puolikas tai onneton! Toki kosketus ja sen puute vaikuttaa elämääni aika paljon. Välillä tuntuu ihan hirveältä, ettei kukaan halaa. Mutta onneksi sitten töissä voi jo heti aamusta väkisinhalata kaikkia. Tai kavereita viikonloppuna.

Ylipäänsä syy, miksi kirjoitan, on se, että tykkään niin hirveästi tästä. Kirjoittamalla on pakko pistää maailma ja omat ajatukset ja itsensä jonkunlaiseen pakettiin. Kirjoitan itseäni varten, koska se selvittää tunteitani.

Ja sitten, jos joku saa teksteistäni vielä jotain irti, niin se tuntuu minusta yhtä kivalle kuin tarrojen liimaaminen kaikkialle tai se, kun tökkii löysää penistä, ja se alkaa hiljalleen nykiä ja kohota ja sitten törröttää siinä tosi kovana naaman edessä. Siinä on kaksi asiaa, joista voi kokea olevansa ylpeä - hieno tarrakollaasi pesukoneessa ja ihan omalla kosketuksella jäykistetty penis.

Ei muuta tällä kertaa. Ihanaa viikkoa!

Unelmieni mies on semmoinen, että...

Just tajusin ihan äskettäin, että enhän minä ole yhtään paljastanut, millainen olisi unelmieni mies.

Tai no vähän olen. Lakuja ja hernekeittopurkkeja kaupasta raahaava ihmisolento, jolla on lenkkitossut jalassa. Saa olla piereskelevää sorttia, mutta ei mielellään sellainen, joka laskee pitkän hiljaisen tappajan peiton alle ja sitten nostaa sen peiton minun päälleni eikä päästä pois.

Niin tässä nyt sitten olisi mustaa valkoisella. Tein ihan videon. Voitte ottaa vaikkapa kynää ja paperia esiin, koska nyt tulee niin selvää faktaa pöydälle, että.

Ps. Odottelen jo kutsua Tanssii tähtien kanssa -kisaan. Varmaan ensi vuonna tulee sitten.

Osaan jo vaikka mitä tanssejakin. Valssia opeteltiin koulussa sillä tavalla, että kuviteltiin seisovamme keskellä joulutorttua (tai natsitorttua, mikä sen oikea nimi nykyään onkaan). Sitten otettiin aina askel kohti liikuntasalin nurkkaa ja kuviteltiin, että se on tortun sakara. Sitten palattiin takaisin lähtöpaikalle eli hillon kohdille.

Siellä mentiin salissa sitten edestakaisin jokaiseen nurkkaan ja lausuttiin jumalallisesti: "Sakaralle - hillolle - sakaralle - hillolle - sakaralle - hillolle."

Semmoista Heinolassa.

Jo lapsena olin...

Kirjoitin seitsemänvuotiaana tarinan, joka julkaistiin koulun lehdessä. Ai koska se oli niin hyvä? Kyllä. No ei vaan. Kaikkien tekstit julkaistiin. Tässä se on.

On se kyllä kieltämättä aika hyvä. Jännittävä ja yllättävä käänne lopussa.

Muistan, kun olin kirjoittanut jo monta riviä tekstiä, kuvaillut pelottavaa jättiläistä ja miten surullinen se oli, ja sitten piti vielä keksiä, että miten siitä saa onnellisen. Tuskailin, että ei hitsinpilli kohta alkaa välkkäkin. Tuijotin kattoon ja sieltä se sitten tuli. Totta kai taivaasta tipahtaa tyttö, joka menee naimisiin jättiläisen kanssa. Se oli pienen pellavapäisen Henriikan maailmassa täyttä totta.

Mutta arvatkaapas mitä. No? Ei ole minun ajatukseni paljoa tuosta kehittyneet mihinkään. Jotenkin tässä odottelen edelleenkin, että taivaasta tipahtaa joku kiva tyyppi ihan yllättäen ja pyytämättä. Kotona odottelen, että tulee noutamaan. Tässä istun ja piereskelen. Vienosti haistan omaa pieruani ja olen onnellinen.

Tämmöinen haaveilija olen ollut aina. Jossain vaiheessa sinkkuelämääni laskin irti kaikista romanttisista rakkaustarinoista ja ajattelin, ettei ole olemassa sellaista. Että ihan turha on haaveilla mistään. Että miehiä kiinnostaa vaan pillu.

Mutta se oli silloin! Luulen, että se on yksi vaihe sinkkuutta. Se semmoinen, että en mä mitään miestä tartte saatana. Se on suojautumiskeino, ikään kuin haarniska, jonka avulla pääsee läpi pahimman rytäkän.

Koska kyllä minä ainakin nykyään tarttisin ihan tosi paljon miestä.

Haaveilen semmoisesta miehestä, joka ei pelkää tällaista hirveää jättiläistä ja joka saa minut nauramaan ja joka hieroo hartioita ja tekee yllätykseksi hernekeittoa ja jonka kanssa voi juoda päiväkahvit ja pelata korteilla tikkipokkaa ja joka lähtee lenkille kanssani ja joka ostaa minulle kaupasta lakun ihan ex tempore yllätyksenä ja sitten halaa illalla ja aamullakin aika kovasti.

Vaikka sitten tietysti, kun semmoinen on, niitä lakuja kertyy kaappi täyteen, koska se tuo aina vääränlaisia. Mutta ei se haittaisi yhtään, koska se oli tosi söpöä.

Ps. Ne, joilla on joku ihana siellä kotona pötköttämässä ja hikoilemassa vieressä, niin voitteko halata sitä oikein kovasti. Koskakun voin sanoa, ettei ole helppoa löytää sellaista. Niin pitäkää siitä lujasti kiinni, jos se on teille tosi tärkeä, ja kertokaa, että se on ja näyttäkää.

KOSKA YOLO!

Semmoista se on kaikki aina, mutta se on hyväkin, että on

Tässä se taas nähtiin, miten suunnitelmat voi mennä ihan mykkyrälleen, vaikka kuinka on miettinyt kaiken valmiiksi ja ollut tipattomalla kaksi kuukautta ja juossut peniksiä pitkin Helsinkiä ja vetänyt navan täyteen pastaa ja höttöleipää ja laittanut soittolistalle kaikki hyvät juoksubiisit esimerkiksi semmoisilta bändeiltä kuin Seminaarimäen Mieslaulajat, HalooHelsinki ja Kikka.

Näin lähelle pääsin Tallinnan maratonin starttia ja maalia.

Viime viikolla oli kaikenlaista mahatautia ja valvottuja öitä niin ei tämmöinen pieni rimpula semmoisista toivu ihan hetkessä ja sitten kurkkukin alkoi tuntua sellaiselta, että nyt ei ole kaikki ihan täydellisesti.

Harmitti tovin, mutta semmoista se elämä vaan on. Omaa kulkuneuvoa on ihan hyvä kuunnella, vaikka sen mielipiteet ei aina sopisikaan suunnitelmiin, koska se on ainoa kulkuneuvo eikä ole uutta kaupassa.

Juoksemiset ei tietenkään lopu mihinkään, mutta sellainen olo tuli, kun katselin maratoonareita, että olisipa täydellistä jonkun ihanan kanssa se yhdessä juosta. Tai ainakin alku. Sen verran on nimittäin jännittävä se lähtö ja valmistautuminenkin olisi kivempaa jonkun kanssa.

Minähän kyynelehdin siellä maalin vieressä ihan valtoimenaan, kun porukka joko posotti täysillä tai linkutti ja raahautui maaliviivan yli. Kyllä oli semmoinen itsensä ylittämisen meininki siinä hommassa. Aivan mieletöntä.

Ja varsinkin, kun tiedän, miltä se tuntuu. Se itsensä ylittäminen juoksuhommissa. Tässä ensimmäinen maratonini puolentoista vuoden takaa. Juoksin sen hyvän amerikkalaisen ystäväni kanssa ja oli kyllä jotenkin paljon helpompaa, ettei tarvinnut yksinään käydä koko prosessia läpi.

Ai että!

Terveiset Tallinnasta!

Melkeinjuoksemisterveiset Tallinnasta!

Nyt kävi näin, että mun kulkuneuvo tarttee tänään lepoa. Ensin tuli harmituksen kyynel, mutta sitten kun pääsin kisapaikalle niin jo ilon kyynel tirahti - niin moni juoksija oli siellä puuskuttaen ylittämässä itseään. Aivan mieletön tunnelma täällä! Woop woop!

Ja kaiken lisäksi, mun lihakset on hiilaritankkauksen jälkeen niin täynnä pastaa ja höttöleipää, että tässähän voisi ulostaa voisilmäpullia. Ei paha. 

Puspus!

Ei ole varmaan helppoa olla mies

Kävin tänään hieronnassa. Siinä kun maata rötkötin naama reiässä, muistin sen kerran, kun olin elämäni ensimmäisessä hieronnassa.

Olin silloin muistaakseni 23-vuotias, hieronta oli ylävartalolle, ja se tapahtui semmoisessa spa-tyyppisessä paikassa. Jännitti jotenkin tosi paljon mennä sinne toisen ihmisen hipelöitäväksi. Ja sitten siinä oli se alastomuusaspekti. Että miten se nyt menee sitten. Pieni viaton Henriikka siellä panikoi, että kuinka paljon tässä pitää paidannappia nyt raottaa ja housua kiskoa alaspäin.

Ja yleensä paniikissa oleva ihminen ei toimi loogisesti.

Joten sen sijaan, että olisin kysynyt henkilökunnalta neuvoja, tein omat ratkaisuni. Ja jostain tuntemattomasta syystä päätin riisuutua kokonaan alasti. Yolo.

No ei siinä mitään. Hierojani oli varmasti nähnyt kaikenlaista, ja hän ystävällisesti vaan peitteli minut pyyhkeen alle. Tiukasti. Semisti nolotti, koska jotenkin aistin, että olisin ehkä sittenkin voinut piilottaa puskani alushousujen alle. Ehkä myös housujen. Noh, hieroja laittoi rentouttavan laineidenliplatusmusiikin päälle ja aloitti hieronnan. Huoneessa oli himmeä valaistus, siellä paloi kynttilöitä ja tuoksui hyvälle.

Ja sekös vasta hirveää olikin. Kaikki se rauhoittava rekvisiitta muistutti minua, nuorta parisuhteessa elävää ihmistä siitä, että kohta nussitaan. Sillä silloisen poikaystäväni kanssa jokainen hierontasessio oli päättynyt itse aktiin. Koska kamoon, ei ole mitään parempaa tapaa valmistella naista kuin hieronta.

Mutta joka tapauksessa, minä selvisin tilanteesta olosuhteisiin nähden hyvin. Hieroja ei tiennyt, että ajattelin jäykkää penistä, miehisiä käsivarsia, tiukkoja parakoita ja suuseksiä täydet 60 minuuttia, ihan koko rahalla.

Silloin mietin, että jos nyt olisin mies, niin kyllä tässä mela heiluisi puolelta toiselle, touhutipat valuisivat norona lattialle ja hieronnan jälkeen kävisin jossain suihkukopissa heittämässä seitit saippuatelineeseen.

Niin semmoista vaan, että ei ole varmaan helppoa olla mies.

Eikä myöskään siksi että.

Kun olin 10-vuotias tytön tyllerö rukoillen kiitin eräänä iltana Jumalaa (kyllä, se oli niitä aikoja) siitä, että en ole poika. Tämä tasan siitä syystä, että pojista tulee isona miehiä ja miehet joutuvat olemaan joulupukkeja.

Niin ei todellakaan ole helppoa olla mies.

Voimia teille.

Ps. Nykyään, kun menen hierontaan, haluan, että paikka on joku varastohuone, katossa välkkyy kirkas loisteputkilamppu, musiikkina soi korkeintaan katupora ja hieroja hakkaa mielellään jollain moottorisahalla selkää. Ei paneta enää.

Sunnuntai-moi!

Moi!

Mitäs tänne kuuluu? No ei mitään erikoista.

Semmoista vähän kuuluu, että tasan viikon päästä on Tallinnan maraton, jonka minäkin aion juosta. Ihan helposti aion. Ei mitään ongelmia ole siinä. Täysillä menen. Viisi tuntia. Kuusi tuntia. Vesipisteelle jään kuolaamaan mukiin. Bajamajassa istun koko ajan. Paskalla istun. Ambulanssilla maaliin. Mitali kaulaan ja Instagramiin kuva, että voitin kaikki.

Sen verran voin paljastaa tässä nyt, että jännittää tosi paljon. En ole treenannut juuri ollenkaan. Kaksi kertaa olen vetänyt pitkän, parin tunnin lenkin (noin 17-20 km). Toinen oli se iso rupinen jörnikkäpenis, jonka vartta pitkin viipotin ympäri Helsinkiä.

Toinen oli tämä sekamelska.

RunKeeperini sekosi ilmeisesti Viikin lehmistä sen verran, että oletti minun juosseen läpi utareiden ja ihan olin näemmä moottoritielläkin kirittänyt autoja. Sitten se ilmoitti minun juosseen kahdessa tunnissa 53 km. Namaste.

Jos maraton-sää on hyvä ja kännykkäni toimii loistavasti niin kuin se ei yleensä toimi, kuvaan juoksusta raportin. Sinkkuraportin. Hikiraportin. Tuskaraportin. Jonkun sellaisen. Tavoitteeni on juosta maraton loppuun asti ja iskeä matkan varrelta kaikki sinkkumiehet ja -naiset.

No en oikeasti iske ketään, koska en osaa, ja silmiin katsominen on kamalaa. Ja koska se tunne, kun joku flirttailee, on outo ja hämmentävä (katso alla oleva kuva).

Ps. Olen käynyt ruokakaupassa joka päivä monta kertaa, koska haluaisin sitten kuitenkin vähän yrittää flirttailla sille yhdelle kaupankassalle. Koska kun kaupankassa antaa kuitin, minusta se tuntuu melkeintreffeiltä. Nähään maratonilla!

Kaikki järjestyy

Olen saanut monta kirjoitusta ja viestiä siitä, miten pahalta tuntuu olla yksin ja että itkettää. Samalla olen saanut kiitosta siitä, että jaksan olla iloinen ja hupsu.

Haluan nyt kertoa teille kaikille, joilla on paha olla ja suru puserossa, että niin olen minäkin itkenyt.

Olen itkenyt aamulla ja päivällä ja yöllä. Olen itkenyt lääkärissä, työpaikalla ja koulussa. Olen itkenyt yksin ja muiden nähden.

Olen itkenyt sille, että olen kohta 60-vuotias. Olen itkenyt sille, että tekemäni ruoka on ollut niin pahaa, että olen joutunut heittämään sen roskikseen.

Olen itkenyt, kun mies on perunut treffit muutamaa tuntia ennen tapaamista. Mies, jonka olen tavannut netissä ja jota en ole koskaan edes nähnyt. Olen itkenyt sitä, että ehdin jo laittautua, sheivata ja siivota asuntoni. Olen itkenyt sitä, että olen kertonut treffeistä innoissani kavereille. Olen itkenyt, sillä mies ei ollutkaan tarpeeksi kiinnostunut.

Olen itkenyt särjettyäni sydämeni sillä tavalla tosi pahasti kaksi kertaa elämässäni. Olen itkenyt, koska olen jäänyt kakkoseksi jollekin toiselle naiselle. Olen itkenyt, koska minusta on tuntunut, että olen ihan tyhmä ja mitätön ihminen, jota kukaan ei halua. Ainakaan se, kenestä minä pidän.

Olen itkenyt katsoessani pornoa, sillä se on muistuttanut minua niistä hetkistä, kun olen ollut rakastamani ihmisen lähellä. Olen itkenyt masturboidessani, sillä olen kaivannut tuon rakkaan ihmisen läheisyyttä niin paljon. Olen itkien puristanut tyynyä kainalossani ja toivonut, että se olisi hän. Olen itkien haaveillut, että voisin ottaa sydämeni särkeneeltä mieheltä taas suihin. Tehdä hänelle hyvää. Omasta nautinnostani välittämättä.

Olen itkenyt liian paljon, kun 24-vuotiaana kävin vaikeita aikoja elämässäni läpi eikä niistä tuntunut olevan ulospääsyä. Olen itkenyt, koska minulla oli kaikki hyvin, mutta tuntui, ettei minulla ollut mitään syytä elää. Olen itkenyt, koska halusin kuolla. Olen itkenyt, koska asia, joka minut lopulta piti pystyssä, oli rakastuminen, sillä se oli ainoa positiivinen tunne kehossani. Olen itkenyt sillä en saanut sitä rakkautta itselleni, vaikka minusta se olisi ollut tuolloin kaiken kamalan kokemani jälkeen elämältä ihan reilu heitto.

Mutta tiedättekö mitä?

Kaikkien niiden itkujen ja murheiden ja surujen takia - minä hymyilen nykyään ihan melkein koko ajan.

Ja siksi minä tiedän, että niin teet sinäkin vielä joku päivä. :)

Tänään on ollut spesiaali päivä

Moi!

Voi vitja sentään, tänään on ollut erikoinen päivä.

Ensinnäkin. Opin, mitä YOLO tarkoittaa. Olen luullut koko elämäni, että kun porukka tägäilee YOLOa kaikkialle, se liittyy jotenkin siihen Jolon panttivankikriisiin vuosien takaa. Pikkuisen olen pahalla ajatellut niitä ihmisiä, jotka ovat sellaista tehneet. Mielenosoituksellisesti en ole yhdestäkään semmoisesta yolottelukuvasta tai statuksesta tykännyt koskaan.

Mutta siis yolo tarkoittaakin, että You Only Live Once. Namaste.

Toisekseen. Flirttailin kaupankassalle. Ensin flirttailin viime viikolla ihan vahingossa. Sitten tänäänkin yritin, mutta se ei enää onnistunutkaan yhtään ollenkaan. Tiputin puolentoista litran limsapullon lattialle ja löin ostoskorilla takanani seisovaa naista käteen samalla kun kiljuin, että unohdin antaa pullonpalautuskuittilappusen ostosten yhteydessä. Se kaikki oli tosi kamalaa, mutta yolo. (Innostuin tästä yolosta nyt ihan täysillä. En lopeta sen käyttämistä koskaan.)

Kolmannekseen. Olen kuullut tässä vuosien varrella useita selityksiä sille, miksi ehkäpä olen sinkku. Yksi selitys on ollut rakas ja lämmin kokovartalopingviiniyöpukuni.

Mutta kamoon. Kuten kuvasta huomaatte, ei se se voi olla. Maailman seksikkäin asu.

Toisen selityksen sain viisivuotiaalta kaveriltani, kun hän kuuli, etten harjaa koskaan hiuksiani. "Ai et sä harjaa sun hiuksia? No sen takia sulla ei oo aviomiestä." No nyt olen välillä vähän harjaillut sormilla. Eli ei voi olla sekään.

Tänään taas sitten saksalainen vieraani sanoi, että piereskelen liikaa.

Loppu.

Ruma lauta, jumalauta

Minä olin joskus semmoinen. Tai semmoiseksi minua sanottiin. Rumaksi ja laudaksi. Usein myös liian laihaksi. Miehiseksikin. Ässävikaiseksi.

Yleensä pojat sanoivat. Tytötkin joskus.

Minua ei koskaan kiusattu niin paljoa, että siitä olisi jäänyt hirveitä traumoja. En edes halua puhua kiusaamisesta, sillä tiedän, että pahempaakin on olemassa. Kyllä minut jätettiin välillä ulkopuolelle. Sain istua yksin välitunnilla ja bussimatkalla ja kotona, kun muut tytöt tapasivat.

Sitten välillä taas olin osa porukkaa ja kaikkien tosi hyvä ystävä. Ja oli minulla aina paras ystävä. Kuka se oli, vaihteli vuosien ja kasvamisen myötä, mutta sellainen aina oli. Se kasvatti ja piti pystyssä. Ystävyys. Luottamus. Välittäminen.

Tosi nuorena, alle 10-vuotiaana opin kuitenkin olemaan varovainen. Opin varomaan, sillä joku saattoi suuttua. Piti olla sanomatta omaa mielipidettä. Piti mielistellä. Piti varoa, ettei ole oma itsensä.

Ja uskomatonta kyllä opettelen siitä varovaisuudesta edelleenkin pois, 30-vuotiaana. Mutta täältä tullaan maailma. Vaikka paskaa sataisi, minä tanssin. Pelkoja päin perkele!

Netissä pyörii Lukiolaisten liiton kampanja (#KutsuMua) kiusaamista vastaan. Halusin osallistua siihen. Me kaikki tarvitaan hyviä ja kivoja sanoja niin paljon kuin maailmalla on niitä tarjota. Ei pahoja. Pahat satuttaa.

Pikkuisen kesästä

Kirjoitan ihan pikkuisen vaan kesästä
täältä mun omasta pehmeästä pesästä
jossa kun vieterit paukkuu
niin ainakin toinen koirista haukkuu

No kesäkuussa ajoin häpykarvat pois
koska aattelin että sillä tavalla elämä muuttunut ois
mutta ei oo kyllä räpeltäny yksikään tumpelo
vaikka senhän te kai tiesittekin jo

Sitten heinäkuussa vähän siideriä otin
ja ehkä vielä ihan muutaman shotin
niin jopa uskalsin suutani avata
ja miesten perässä festareilla ravata

Moni mies oli silloin ihan tiellä
mutta yhdenkään spermoja en ois halunnut niellä
koska vasta sitten kun kunnolla kolahtaa
niin ilolla ne mällitkin masuun holahtaa

Toki

Yksi kaveri olisi voinut säälistä panna
mutta sanoin sille sitten etten mä anna

Lehmä

Sun kaverit menee Tinderiin ettii miehiä, ja koska sä et saa ladattua sitä sun puhelimeen, sä alat sillä aikaa selailla sun kuvia ja sä kerrot sun kavereille ihanista lehmänpennuista, joita sä näit lenkillä Viikissä ja ketään ei kiinnosta vittuakaan. Sä oot silleen et ok ja täysin ymmärrettävää.

Sitten sä väkisinjaat sun lehmäkuvan Instassa, Facessa ja blogissa samalla, kun sun Spotifyn soittolistalla soi Reetta Jakkulan Sinisiä, punasia ruusunkukkia neljättätoista kertaa peräkkäin, koska se on ihan oikeesti sun lempikappale.

Ja sä mietit, että ehkä ihan hyvä, ettei sulla oo Tinderiä ja että sä asut yksin.

Vaginat on tosiaankin vähän hassuja

Olen saanut ihan hirmuisen paljon yhteydenottoja ja viestejä ja seuraajia Juutuuppiinkin ainakin sata! Kiitos kaikille. Tuntuu tosi kivalle, jos joku saa jutuistani jotain itselleen.

En olisi ikinä uskonut, että vaginapieru on se, joka räjäyttää pankin, mutta toisaalta vaginat on semmoisia, että ne räjäyttelee ja hallitsee maailmaa. Eikä niistä voi koskaan tietää.

Kerrankin, kun nukuin alasti, niin yön aikana sängystäni oli kadonnut nenäliina enkä keksinyt mitään muuta selitystä sille, minne se olisi voinut hävitä kuin vaginaan. Sen jälkeen olen aina nukkunut kireät alushousut päällä, ettei vaan yön aikana häviä verhot, matot ja peitot ja kaikki. Onhan se kuitenkin reikä ja reikiin voi aina hävitä asioita.

Tai toisenkin kerran, kun oli joogaamassa 30 muun ihmisen kanssa ja siinä lettu levällään oltiin jalat vasten kattoa, ja minä olin vähän liian rennosti, niin se reikäpirulainen imaisi ilmaa sisälleen ja oli silleen, että kuules emäntä. Kun sä vaihdat asentoa, täältä törisee isosti etkä sä voi sille mitään. Sen jälkeen en ole ollut enää ihan niin lettu levällään joogassa ja myöskin on ollut vähän vaikeaa keskittyä namastelemaan, kun ei ole voinut tietää, mitä vagina keksii seuraavaksi. Joten siirryin pilatekseen.

Tai kolmannenkin kerran, kun harrastan seksiä ehkä noin kerran vuodessa ja sen kerran, kun harrastan, se on vaginalle niin hirveä shokki, että seuraavan kuukauden ajan jalkoväli kutisee niin maan perkeleesti, ettei kundia voi nähdä, koska shokkipillu. Siellä on hiiva, rabies, musta surma ja sellainen hirmumyrsky, että jotain epämääräistä vuotoa roiskuu pitkin häpykarvoja. Eikä sellaista ole helppoa alkaa kuvailemaan miehelle, kun sen käsi hipoo reisiä. Että sä et halua nähdä sitä etkä koskea sinne.

Koska jos miehelle puhuu vuotavasta verisestä hiivaisesta reiästä, se ei nuku kolmeen kuukauteen.

Mutta semmoisia on vaginat.

Melkeinsaamista

Sä heräät aamulla ja sun blogitilastoihin on tullu ihan jäätävän kokonen tolppa ja sä oot siitä tosi ilonen, varsinki sen takia, että ainaki puolet niistä lukijoista on meinannu kuolla nauruun ja myöskin siitä syystä, että sä et oo nähny tolppia pystyssä viime aikoina millään elämän saralla ja tää tuntuu susta melkeinsaamiselta.

Kiitos kaikille! <3 <3 <3

Rupinen jörnikkä

Moi!

Edellisestä juoksumunasta tuli niin hieno, että heti piti yrittää uutta. Joten.

Yritin ihan tosissani juosta semmoista oikein isoa ja upeaa munaa tuolla kaupungilla, mutta tästähän tulikin ihan rupinen ja kuppainen lerpukka, jonka toinen kives on rusinan kokoinen ja toinen puuttuu kokonaan, koska eksyin.

 

Mutta arvatkaapa mitä!

Tuon pienen epämääräisen rusinan tuolla ylhäällä piti olla kives, mutta jos se onkin touhutippa, niin sittenhän tämä onkin ihan kivan näköinen muna! Minä vaan katselin sitä väärin päin, koska alunperin ajattelin, että munan pää on tuolla alhaalla, koska siellä on päätyreikäkin.

Eli nyt, kun olen tuijotellut sitä ihan uusin silmin, tykkään siitä aika paljonkin! Ja tulipahan myös juostua aika pitkästi. Se oli kyllä ihan hirveää.

Heippa!

Upea jörnikkä!

Katsokaapas tätä upeaa jörnikkää! Tein sen ihan itse!

Näin intterwebissä semmoisen jutun, että joku misukka juoksee peniksiä kartalle. Olihan sitä pakko sitten kokeilla. Mielestäni tämä on ihan nätti ensimmäiseksi munaksi. Juoksin sille sen päätyreiänkin, mutta ei se näy.

Tiedote mielikuvituspoikaystävälle

Ensinnäkin.

Koirallani Dadalla on nyt muutaman päivän ollut semmoinen aika ikävä äidillinen pesäntekomeininki päällä.

Nooh. Tuossa eräs aamu lauloin hiuksia pestessäni reippaan iloisesti Kings of Lionin Sex on fireä. Koirani meni siitä ihan sekaisin ja vessanmatosta tuli heti pesä.

Dada luuli, että tapan sen (mielikuvitus)pentuja suihkussa. Tällaista palautetta en olekaan vielä laulustani saanut. Yleensä se pysyy kuitenkin sellaisena "No vähän meni nuotin vierestä"-tyylisissä kepeissä lausahduksissa.

Eli. En osaa laulaa. Tiedoksi.

Toisekseen.

Kävin pelaamassa minigolfia. Löysin selkeästi lajini. Meitä pelasi yhteensä kuusi ja minä sain kaikkeista eniten pisteitä! Yli sata! Tarkalleen 101.

Eli. En osaa putata. Tiedoksi.

Ei muuta.

Paitsi, että näen märkiä unia Tinderistä ja treffeistä, joille en pääse, koska ei kukaan pyydä treffeille muuta kuin siellä typerässä Tinderissä, jota en saa.

Syyskuntoon 2014

Voihan kikkelis kokkelis.

Ensinnäkin. Syyskuun maratonia varten on aikaa treenata tasan kuukausi. Aloitin treenin eilen. Juoksin 40 minuutissa 5 km. Se oli niin hirveää tuskaa, että morjesta päivää. Tosin en odottanutkaan mitään muuta, sillä kesä on ollut kauhean kiva ja olen pääsääntöisesti vaan syönyt ja tissutellut menemään.

Toisekseen. Koska en jaksa juosta helteellä muutenkaan mihinkään, päätin aloittaa tipattoman elokuun. Olen ajatellut tämän niin, että jokainen viikonloppu, kun en maiskuttele aamuun asti, on sama kuin juoksisin 10 km. Joten kun en juo, ei tarvitse treenata niin paljoa.

Kolmannekseen. Juoksijoilla on yleensä hyvät perseet. Tavoitteeni maratonilla on kohdentaa silmät yhteen sellaiseen - oli se sitten miehen tai naisen - ja siinä sitten kauniin perseen imussa painaa maaliin asti. Tai ainakin muutama kilometri.

Jos selviän maratonista hengissä, niin selviän mistä vaan. Jos en selviä, niin hyvästi.

Ps. Venyttely on hirmu tärkeää, mutta myös erittäin vaikeaa toteuttaa, kun vuorotellen kaksi isoa kaveria tunkee karvaista persettään syliin, kun istuu maahan. Ja voi veljet, olisipa ne kaksi kaveria miehiä, mutta ei.

Namaste.

Naisetkin pieree

Moi!

Arvatkaa mitä? No.

Olin eilen Le Bonkin kattoterassilla hengailemassa kaverini kanssa. Sitten meidän seuraan tuli kolme itämääntietäjää eli miestä. Sitten yksi niistä oli vähän semmoinen ilkeämmän puoleinen kaveri. Tai sellainen suorasanainen, mutta ei niin ystävällisellä tavalla. Se esimerkiksi osoitteli naisia ja sanoi, että tuo on läski ja ruma. Ei sellainen ole kohteliasta eikä ystävällistä eikä kivaa.

Nooh.

Minä sanoin sille, että jos vielä yhdenkin kerran tuolla tavalla pahasti sanot, niin pieraisen sinua päin.

Se oli ihan hiljaa vähän aikaa ja pyöritteli päätään ja sanoi sitten, etteivät naiset piere ja hänen maailmassaan niiden kakka haisee ja näyttää ruusuilta ja vaahtokarkeilta.

Sitten minä olin ihan hiljaa, koska hämmennyin tuommoisesta omituisesta ajatuksesta, että naisen pitäisi olla joku himskatin kaunis ja tuoksuva koriste-esine, ja samalla minun pierustani tuli ujo eikä se uskaltanut tulla ulos, vaikka olisi ollut siinä kohtaa täydellinen paikka laskea ilmoille hiljainen tappaja.

Ja sitten siitä ujosta pierusta kasvoi iso pommi ja mahani oli tosi kipeä koko illan. Kun pääsin kotiin, makasin puolituntia sängyllä, kunnes se alkoi uskaltaa ulos kimakasti naristen. Koirakin säikähti sitä ääntä.

Mutta kyllä naisetkin pieree ja niiden peräreiästä tulee ties mitä paskaa ja joskus ihan niinkin voimalla, että sitä pitää pyyhkiä suihkuverhosta pois. Tiedoksi vaan.

Koska en saa ladattua Tinderiä puhelimeeni

Kaunis ja upea 30-vuotias sinkkunainen etsii energistä, leikkisää, hirmu herttaista ja ihanaa miestä tositarkoituksella. Toivottavasti et ole allerginen koirille, mutta jos olet, kuvailethan tarkasti, kummasta päästä turpoat enempi.

Omat mitat: 166,5 cm, 54 kg, A-kuppi, aika iso perse, sentin mittainen häpykarvoitus (korjattavissa) ja pari pitkää nännikarvaa. Tykkään kynsilakoista ja tarroista ja juoksemisesta ja uimisesta ja sanoista ja rakkaudesta.

Ps. Olen jo lähes neitsyt. Jos saat minut nauramaan, niin saat neitsyydenkin ottaa. Se on sillon ment ty bee.

Rakkaudella,
Henriikka